Wittedin toimitusjohtaja vaihtuu
Witted tiedotti toimitusjohtaja ja perustaja Harri Siepin eroavan tehtävästään yhdeksän vuoden jälkeen. Sieppi jatkaa yhtiön toimitusjohtajana uuden toimitusjohtajan löytymiseen saakka tai enintään vuoden 2025 loppuun asti. Uuden toimitusjohtajan haku on käynnistetty. Siepin aikakaudella yhtiön kehitys oli poikkeuksellisen vahvaa perustamisesta vuoteen 2022 asti, mutta viime vuodet taas ovat olleet vaikeita.
Matkalla on riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Siepin matka Wittedissä ulottuu yhdeksän vuoden taakse yhtiön perustamiseen asti. Yhtiön kehitys oli poikkeuksellisen vahvaa vuosina 2017-2022 ja Witted kasvoi nollasta yli 50 MEUR:n kokoluokkaan. Kannattavuus oli kasvuvauhtiin nähden kohtuullisella tasolla. Tällä aikajaksolla Witted oli Suomen nopeiten kasvaneita IT-palveluyhtiöitä ja laajentui myös kansainvälisesti , joista erityisesti Norjan laajentuminen on sujunut hyvin. Witted listautui keväällä 2022, jolloin myös markkinatilanne muuttui. Aiemmin kisattiin osaajista ja nyt kilpailu siirtyi taas vahvasti asiakkaisiin. Yhtiö oli ollut osaajapula-aikakauden selkeitä voittajia, mutta se ei ollut valmis muuttuneeseen markkinatilanteeseen ja kärsi ensimmäisenä muuttuneesta markkinatilanteesta. Vuosina 2023-2024 orgaaninen liikevaihdon kehitys kääntyi selkeään laskuun ja kannattavuus painui tappiolle, minkä takia yhtiö teki hyvin kannattavuuskeskittyneen strategian. Yhtiö kävi läpi muutosneuvotteluita, teki organisaatiouudistuksia, tehosti kiinteitä kuluja ja pyrki nostamaan myyntikatteita vaikeassa markkinatilanteessa. Nyt yhtiön asiantuntijamäärän lasku on lyhyellä aikavälillä vakaantunut ja kannattavuus on saatu nostettua positiiviseksi, mutta se on edelleen varsin heikolla tasolla.
Listautuminen osui aivan yhtiön liiketoiminnan syklin huipulle ja osakkeeseen ladattuja odotuksia ei ole onnistuttu lunastamaan, minkä takia osake on romahtanut listautumisesta.
Uusi toimitusjohtaja voisi löytyä talon sisältä
Witted on moderni yhtiö, jonka kulttuuri nojaa hyvin matalaan hierarkiaan ja avoimeen viestintään. Mielestämme jatkuvuuden kannalta olisi positiivista, jos Siepin seuraaja löytyisi talon sisältä. Toisaalta taas ulkopuolelta tuleva toimitusjohtaja voisi tuoda uusia näkökulmia. Mielestämme kaksi selkeää kandidaattia talon sisältä voisivat olla esimerkiksi operatiivinen johtaja Sampo Pasanen ja Suomen maajohtaja (toinen perustaja) Teemu Tiilikainen. Pasanen on toiminut aiemmin mm. Reaktorin toimitusjohtajana ja hän ymmärtääksemme tehnyt hyvää työtä Wittedin myyntiorganisaation kehittämiseksi kuluneen vuoden aikana operatiivisena johtajana. Tiilikainen taas oli aiemmin yhtiön talousjohtajana.
