Mikä ihmeen MMT? Osa 2: Raha, korot ja keskuspankki

Keskitymme tässä juttusarjassa Modernin rahateorian (Modern Monetary Theory, MMT) keskeisiin teeseihin rautalangasta vääntäen. Tämä taloustieteen valtateorioita haastanut suuntaus on noussut yhä useammin keskusteluihin viime aikoina valtioiden velkaantumisesta puhuttaessa ja se on saanut osakseen myös paljon kritiikkiä.

Sarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin julkisen talouden roolia ja sitä, kuinka MMT:ssä keskuspankki valjastetaan julkisten menojen rahoittajaksi. Keskuspankki toimii siis valtion pankkina, mutta samalla se hoitaa tehtäväänsä myös pankkien pankkina, eli rahoitussektorin viime käden lainoittajana. Sarjan tulevissa osissa käsitellään MMT:n sovelluksia nykytaloudessa ja mallin kritiikkiä sekä kirjoittajan pohdintoja siitä. Jotta teoria toimii, kolmen ehdon on täytyttävä: valtiolla on oltava oikeus laskea liikkeelle rahaa (oma keskuspankki), oma valuutta ja velanoton on tapahduttava tässä omassa valuutassa.

Korot

MMT:ssä korot määräytyvät täysin eri tavalla, kuin mitä perinteisesti taloustieteen teoriassa. Tyypillisesti julkisia alijäämiä karsastetaan, koska alijäämien kasvattaminen lisää painetta korkojen nousulle (nykytaloudessa esimerkkinä Italian tapaus). MMT:ssä julkisen talouden alijäämä mielletään yksinomaan yksityisen sektorin ylijäämänä. Valtion menolisäykset ovat tuloja (esim. palkkatulo) yksityiselle sektorille, joka kierrättää sen rahoitusjärjestelmään. Pankkijärjestelmässä rahan määrä näin lisääntyy, mikä aiheuttaa painetta korkojen laskulle pikemminkin kuin nousulle. Toiseksi korkojen ohjaava logiikka ei MMT:ssä saa korkeaa painoarvoa. Sen mukaan yritykset eivät tee investointipäätöksiään tai kotitaloudet kulutuspäätöksiään perustuen rahoituskustannuksiin, vaan paino on kasvunäkymissä eli talousympäristössä. Tästä MMT:n puolustajat nostavat esimerkkinä finanssikriisin jälkeisen ajan (2009-2019), jolloin USA:n keskuspankki piti ohjauskorkonsa nollatasolla, mutta amerikkalaisyritykset käyttivät ylimääräisen likviditeetin lähinnä omien osakkeiden ostoihin eikä niinkään kasvuinvestointeihin. Samankaltaisia esimerkkejä voidaan nähdä euroalueella, jossa yritysten lainanoton kääntyminen kasvuun kesti vuosia keskuspankin nollakoroista huolimatta. Yritysten ja talouden kasvunäkymien vakaudesta huolehtisi sen sijaan valtio menopolitiikallaan.

Pähkinänkuoressa: Julkinen alijäämä pikemminkin laskee kuin nostaa korkoja. Yritykset tekevät investointipäätökset perustuen talousolosuhteisiin eikä korkoon.

Keskuspankit

Keskuspankit on aika selvästi sysätty syrjään MMT-kehikossa talouspolitiikan hallitessa taloutta. Itse asiassa yritysten ja kotitalouksien päätöksissä tukeutuminen talousympäristöön eikä rahoituksen kustannuksiin tekee keskuspankkien ohjauskoronkin käytön rahapolitiikan välineenä tehottomaksi. Keskuspankki siis ei voi rytmittää talouden menoa, vaan sen tehtävä on lähinnä huolehtia pankkijärjestelmän toiminnasta (olla pankkien pankki) valtion rahoituksen ollessa ensisijainen asia. Nykyisen rahapolitiikan heikkouksia ovat:

• lyhytkatseinen politiikka, jossa ei ole takeita nopeaan reagointiin.
• politiikkareaktiot voivat olla harhaanjohtavia, esim. öljyn hintashokista koituvaan kustannusinflaatioon ei edes voida reagoida tehokkaasti.
• Yksi rahapolitiikka, monta aluetta ongelmana (esim. euroalue). Kaikille sopivaa rahapolitiikkaa mahdoton tehdä.
• Mikäli rahapolitiikan tavoitteena on matala inflaatio, on se usein liian konservatiivista, mikä voi tuoda tullessaan kalliita yhteiskunnallisia kustannuksia kasvavan työttömyyden muodossa.

Pähkinänkuoressa: Keskuspankin ei kuulu pyrkiä itsenäisyyteen, vaan toimia valtion menojen rahoittajana yhteistyössä julkisen sektorin kanssa. Perinteinen rahapolitiikka on epäonnistunutta, sillä keskuspankki ei voi kontrolloida rahan määrää saati ohjata koroilla kuluttaja- ja yrityskäyttäytymistä.

Rahan arvo

MMT:n teoriaan tutustuttaessa rahan arvon säilyminen nousee keskeiseksi huolenaiheeksi. Mikäli valtio luo ensisijaisesti rahaa julkisten menojen kautta, johtaako se holtittomaan rahan käyttöön, kuumenneeseen inflaatioon ja rahan arvon ulkoiseen romahtamiseen? Entä miten luottamus rahaan saadaan säilytettyä ja kysyntä riittämään?

MMT:ssä myönnetään, että taloudessa voidaan kokea ulkoista epävakautta, joka johtaa kauppataseen paisuvaan alijäämään (eli tuonti ylittää viennin). Tämän seurauksena valuuttakurssin ulkoinen arvo heikkenee, mikä nostaa inflaatiopaineita taloudessa. Tähän voidaan MMT:ssä vastata tiukentuvalla talouspolitiikalla, eli kiristämällä verotusta, mikä lisää rahan kysyntää ja vähentää sen määrää talouden kierrossa. Toisaalta täystyöllisyyteen tähtäävällä talouspolitiikalla tämäkään ei ole ongelma, sillä hinnat ja palkat ajan mittaan tasapainottuvat. Itse asiassa alijäämäinen kauppatase on MMT:ssä resurssien valossa jopa positiivinen asia. Vienti on nimittäin reaalinen kustannus, koska se edustaa resursseja, joita ei voida hyödyntää omaan käyttöön (resursseja, joita tarvitaan vientituotteiden ja -palveluiden tuottamiseen). Ainoa syy vientiin on saada muun maan valuuttaa.

Pähkinänkuoressa: Ulkomaankauppa saa olla alijäämäistä ja vienti on talouden resursseista luopumista. Talouspolitiikalla määritellään rahan tarjonta (julkiset menot). Oikeus verojen keruuseen pitää yllä kysyntää valuuttaan (luottamus).

Kuvio: Talous pienoiskoossa MMT-maailmassa