Arvo teki uuden sijoituksen ravintolakonserniin
Arvo Sijoitusosuuskunta teki 3 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainasijoituksen Nordic Bites Groupiin, joka operoi tällä hetkellä lähes 90 Subway-ravintolaa Suomessa ja Ruotsissa. Arvo lähti mukaan yhtiön tarinaan pääomasijoitusyhtiö Juuri Partnersin rinnalla. Juuri Partners on Nordic Bitesin merkittävä vähemmistöomistaja. Vaihtovelkakirjalainan korosta, konversiohinnasta tai Arvon osuudesta ei kerrottu tässä vaiheessa tarkemmin. Näemme kohdeyhtiön mielenkiintoisena ja sijoitus laajentaa myös Arvon toimialahajautusta. Sijoituksen tarkempi arviointi vaatisi kuitenkin lisätietoa kaupan ehdoista ja yhtiön luvuista.
Nordic Bites Group allekirjoitti juuri pitkäaikaisen Master franchise -sopimuksen Subwayn kanssa, minkä myötä yhtiö saa yksinoikeuden hallinnoida lähes 400 Subway-ravintolaa neljässä Pohjoismaassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Osana sopimusta Nordic Bites Group tulee avaamaan yli 250 ravintolaa seuraavien seitsemän vuoden aikana.
Nordic Bites Groupin liikevaihto vuonna 2024 oli noin 41 MEUR. Yhtiö on kasvanut vahvasti, sillä vielä vuonna 2022 liikevaihto oli noin 25 MEUR. Ymmärryksemme mukaan kasvu on tapahtunut ostamalla olemassa olevia ravintoloita sekä perustamalla uusia. Tulevan kasvun keskiössä on mielestämme uudistetun Fresh Forward 2.0 -konseptin skaalaus, joka uudistaa ketjun ilmeen. Konsepti keskittyy parantamaan asiakaskokemusta, lisäämään toiminnan tehokkuutta ja tukemaan franchise-yrittäjien kannattavuutta. Subway kasvoi 2010-luvun reiluun puoliväliin asti myös Suomessa vahvasti. Viime vuosina ketju on kuitenkin ollut jossain määrin vähemmän muodikas ja ravintolamäärä on ymmärryksemme mukaan nettona hieman pienentynyt. Näemme, että ketjun kasvojenkohotuksella ja vahvemmilla yksittäisillä franchising-yrittäjillä (mm. Nordic Bites Group) on keskeinen rooli jälleen kasvuun kääntymisessä.
Subway on maailman kolmanneksi suurin ravintolaketju
Vajaa kaksi vuotta sitten pääomasijoittaja (Private equity) Roark Capital osti Subway-ketjun omistukseensa sen perustajilta. Wall Street Journalin mukaan kauppahinta oli noin 9,6 miljardia dollaria.
Subway on nettosulkenut ravintoloita viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja heikommin kannattavia ravintoloita on suljettu erityisesti USA:ssa. Vuonna 2016 ravintoloita oli USA:ssa noin 27 000 ja vuoden 2024 lopussa määrä oli laskenut 19 502 ravintolaan. Se oli kuitenkin New York Postin mukaan edelleen USA:n suurin ravintolaketju, kauppapaikoilla mitattuna.
Kansainvälisesti yhtiö on taas jatkanut vahvaa kasvua. Vuosina 2023–2024 ketju avasi globaalisti koko konsernin tasolla enemmän ravintoloita kuin se sulki. Globaalisti sillä on yhteensä 37 000 ravintolaa, mikä tekee siitä maailman kolmanneksi suurimman ravintolaketjun McDonald’sin ja Starbucksin jälkeen. Ketju jatkaakin kovan kasvun tavoittelua erityisesti USA:n ulkopuolella. Viimeisen kolmen vuoden aikana Subway on tehnyt maailmanlaajuisesti yli 25 master franchise -sopimusta, joiden myötä on syntynyt yli 10 000 sitoumusta uusien ravintoloiden avaamisesta. Master franchise -toimijat avasivat vuonna 2024 maailmanlaajuisesti yli puolet brändin uusista ravintoloista. Osana kansainvälistä kasvustrategiaansa Subway suunnittelee tulevina vuosina kaksinkertaistavansa ravintoloiden määrän Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa, ja master franchise -kumppanit ovat tässä keskeisessä asemassa.
