Sotkamo Silver: Tuotanto-ohjeistusta jouduttiin odotetusti laskemaan
Yhtiö arvioi kuluvan vuoden tuotantonsa jäävän aiemmasta ohjeistuksesta, mikä ei tullut yllätyksenä alkuvuoden kehitystä heijastellen ja ennusteemme olivat jo aiemman ohjeistuksen alapuolella. Yhtiö ei antanut tässä kohtaa vielä uutta tarkempaa ohjeistusta, vaan tulee antamaan sen Q2-tuloksen yhteydessä. Arvioimme tämän taustalla vaikuttavan epävarmuuden tuotantotasojen vakiintumisesta normaaleille tasoille. Näemme tuotantoennusteisiimme kohdistuvan lievää laskupainetta.
Tuotantotasojen nosto edennyt odotuksia hitaammin, uusi ohjeistus Q2-tuloksen yhteydessä
Sotkamo Silver tiedotti torstaina laskevansa vuoden 2025 hopean tuotantoennustetta (aik. 1,2–1,4 miljoonaa unssia). Tämän taustalla olivat alkuvuoden haasteet louhinnassa ja vaihtoehtoisten louhinta-alueiden puute, minkä myötä yhtiön tuotantomäärät ovat jääneet ennakoitua heikommiksi. Yhtiön mukaan Q2:n loppua kohden volyymit ovat olleet kuitenkin selvästi paremmat ja positiivisen kehityksen odotetaan jatkuvan. Laskeneen tuotanto-ohjeistuksen myötä yhtiö arvioi myös käyttökatemarginaalin (aik. ohjeistus yli 30 %) ja nettovelan suhteen käyttökatteeseen (aik. ohjeistus alle 1,5x) jäävän hieman tavoitteesta.
Sen sijaan yhtiö ei antanut tässä kohtaa vielä uusia ohjeistuksia, vaan tulee antamaan nämä Q2-tuloksensa yhteydessä 31. heinäkuuta. Se kommentoi kuitenkin, että mikäli sen tuotantovolyymit kehittyvät odotetusti ja hopean hinta ja dollarin kurssi pysyvät nykyisillä tasoillaan vuoden loppuun, vuoden 2025 tuotantovolyymit ja käyttökatemarginaali jäisivät vain hieman aiemmin arvioidusta.
Tuotanto-ohjeistuksen lasku ei tullut yllätyksenä
Yhtiön tuotantomäärä jäi Q1:llä varsin heikoksi ja kommenttien perusteella yhtiö kärsi edelleen tuotantohaasteiden vaikutuksista Q1-tuloksen aikaan huhtikuun lopulla. Tätä peilaten tuotanto-ohjeistuksen lasku ei tullut yllätyksenä, vaan olimme laskeneet tuotantoennusteemme jo Q1:n jälkeen aiemman ohjeistuksen alapuolelle 1,14 miljoonaan unssiin.
Oletettavasti tuotantovolyymit eivät ole vielä täydessä lentokorkeudessa
Sen sijaan tässä kohtaa tuotanto-ohjeistuksen laskeminen ja uuden ohjeistuksen antamatta jättäminen viittaavat arviomme mukaan siihen, ettei yhtiö ole saanut vielä nostettua volyymejä tavoitelluille ”normaaleille” tasoille. Lisäksi arvioimme tämän saavuttamisen tarkkaan aikatauluun liittyvän vielä epävarmuutta, mutta sanamuotojen perusteella oletamme yhtiön nykytavoitteen olevan ennen Q2-tulosta.
Nykyisissä ennusteissamme olimme olettaneet, että yhtiö saa nostettua tuotantovolyyminsä normaaleille tasoille Q3:n alkuun mennessä. Kokonaiskuvaa peilaten arvioimme tuotantoennusteisiimme kohdistuvan laskupainetta Q2:n ja myös hieman Q3:n osalta. Sen sijaan tätä pidemmän aikavälin tuotantoennusteisiin emme näe kohdistuvan olennaisia muutospaineita.
Vastaavasti nykyisellä korkealla hopean hinnalla yhtiöllä pitäisi olla edellytykset tehdä vahvaa tulosta ja kassavirtaa tuotantotasojen onnistuneen noston kautta. Samalla nykyinen varsin suotuisa metallimarkkina tarjoaa sille tukea tuotantotasojen vakaantumiseen asti, mikä on myös erittäin tärkeää Q1-lopussa kiristyneen rahoitustilanteen myötä. Yhtiö kertoikin Q1-tuloksen yhteydessä jatkaneensa neuvotteluja vahvistaakseen taloudellista asemaansa ja pidämme mahdollisena, että yhtiö pyrkisi saamaan neuvottelut valmiiksi ennen Q2-tulosta.
Tulemme tarkastelemaan ennusteitamme ja näkemystämme yhtiöstä hyvissä ajoin ennen Q2-tulosta.
